Kansainvälisen harjoittelun kehittäminen
Oulun seudun ammattikorkeakoulussa Raahen tekniikan ja talouden kampuksella on käynnissä kansainvälisen harjoittelun kehittämishanke, joka tähtää ulkomaalaisten ammattikorkeakouluopiskelijoiden tutkintoon kuuluvan harjoittelun varmistamiseen. Hankkeen tavoite on luoda yhteistyöverkosto yrityksien ja opiskelijoiden välille. Yhteistyön avulla kumpikin osapuoli hyötyy. Yritys saa kansainvälistä potkua ja opiskelija saa suoritettua opiskeluihinsa kuuluvan yleis- tai ammattiharjoittelun. Ulkomaalaisen harjoittelijan palkkaaminen yritykseen tukee yrityksen kansainvälistymistä.
Hankkeessa työskentelevät voivat neuvoa ulkomaalaisen harjoittelijan palkkaamisessa sekä etsiä kullekin organisaatiolle harjoittelijan, joka vastaa parhaiten sen tarpeita sekä kotimaansa että koulutustaustansa osalta. Hanke on myös järjestänyt ulkomaalaisille opiskelijoille kursseja, jotka helpottavat opiskelijaa siirtymään suomalaiseen työelämään. Tästä esimerkkinä työnhaku – kurssin, joka sisälsi muun muassa opetusta työnhakemisprosessista, suomalaisesta työkulttuurista sekä työntekijän vastuista ja oikeuksista.
Perehdymme yrityksen toiveisiin ja etsimme niitä vastaavat harjoittelijaehdokkaat. Autamme harjoitteluun liittyvissä asioissa ja toimimme harjoittelijan taustatukena. Näinä linkkeinä opiskelijoiden ja yritysten välillä toimivat hankkeessa työskentelevät harjoittelijat Päivi Iivonen ja Olavi Mensio, sekä Raahen kampuksen apulaisjohtaja Timo Pieskä ja kv-koordinaattori Tiina Ovaska.
Ulkomaalaiset harjoittelijat vauhdittavat yrityksen kansainvälistymistä
Motivoituneen ulkomaalaisen harjoittelijan palkkaaminen kehittää luontevasti yrityksenne ja työyhteisönne kansainvälistymistä
Ulkomaalaisten opiskelijoiden pestaaminen harjoittelijoiksi on osoittautunut hyödylliseksi monille yrityksille. Esimerkiksi ulkomaalaisia harjoittelijoita palkannut Medimikro oy:n myynti neljässä kohdemaassa kasvoi huomattavasti, harjoittelijoiden tekemien liiketoimintaympäristön kartoitusten jälkeen. Ulkomaalaiset harjoittelijat voivat olla hyödyksi myös kansainvälisten asiakkaiden palvelemisessa tai toiminnan kehittämisessä näiden tarpeiden vastaavaksi.
Harjoittelijan avulla yritys voi myös välttää kulttuurisia karikoita. Yritys voi teettää opiskelijalla esimerkiksi markkinaselvityksen kohdemaasta ja hyödyntää samalla tämän tuntemusta maan markkinoista ja yrityskulttuurista.
Ulkomaalaiset harjoittelijat ja niiden tuomia etuja
Raahessa opiskelevat tietotekniikan insinöörit valmistuvat monialaisen tietotekniikan osaajiksi ja ovat suuntautuneet mm. tietoturvaan ja mobiiliteknologiaan. Opiskelijoiden harjoittelu on opintoihin liittyvä 7-20 viikon mittainen työskentelyjakso. Työskentelyjakson pituus riippuu siitä halutaanko suorittaa yleis- vai ammattiharjoittelu.
Harjoittelun tarkoituksena on antaa käytännön työkokemusta teoreettisten opintojen tueksi. Ulkomaalaiset opiskelijat voivat tehdä harjoittelussaan mm. yrityskartoitusta, tutkia kotimaastaan yritykselle sopivia yhteistyökumppaneita ja tarjota osaamistaan www-sivujen näkyvyydessä sekä kansainvälistämisessä. Ammattiharjoittelussa opiskelijoilla on valmiuksia työskennellä erilaisissa tuotekehitys-, suunnittelu-, ja asiantuntija tehtävissä. Toimenkuva voi olla ohjelmoija, laitteistonkehittäjä tai ohjelmistosuunnittelija jne.
Ulkomaalaisen harjoittelijan rekrytointi on joustava ja vaivaton ratkaisu sekä projektiluonteisen että pysyvämmän työvoiman tarpeeseen avaten samalla ovet kansainvälistymiseen. Työnantaja voi ottaa yhteyttä kansainvälisen harjoittelun kehittämishankkeessa työskenteleviin henkilöihin, jotka auttavat löytämään sopivan harjoittelijan.
Ulkomaalaisen harjoittelijan tuomia etuja yrityksille voivat olla kansainvälistymisen edistäminen, kielitaidon kohentuminen, uusien kontaktien saaminen sekä uuden tiedon saaminen eri markkina-alueista.
Ulkomaalaisen harjoittelijan tuomia lisäetuja yrityksille:
- Kansainvälistyminen ja monikulttuurisuus
- Kielitaidon kohentuminen
- Uusien kontaktien saaminen
- Uuden tiedon saaminen eri markkina-alueista

